MS-tautia sairastava Sandra Kurki ihastui LUT-yliopiston asenteeseen


”Mun oppilaitoksessa, LUT-yliopistossa ei todellakaan ole paras mahdollinen esteettömyys”, sosiaalisen median vaikuttaja ja markkinoinnin opiskelija Sandra Kurki aloittaa.
”Silti mulla on paras mahdollinen tunne siitä, että mut on huomioitu yksilönä ja olen äärimmäisen arvokas koko yhteisölle – ja tässä piileekin koko LUT-yliopiston taika”.
LUT ei ollut Sandran ensimmäinen vaihtoehto, kun hän haki kauppakorkeakouluihin vuonna 2017.
”Nykyään mua ei saisi edes maksamalla pois täältä. Viisi vuotta sitten sanoin myös, että täällä ei ole mitään ja minulle saa maksaa miljoonan, että olisin täällä myös kesän. Nyt olen aivan rakastunut Lappeenrantaan opiskelija- sekä kesäkaupunkina ja kohta mulla starttaakin jo kolmas kesä Saimaan rannoilla”, Sandra hehkuttaa.
”En olisi koskaan oikeasti uskonut, että näin käy ja että lisäksi löydän kaupungista, josta en ennen tiennyt edes missä se sijaitsee, maailman ensimmäisen kolkan, jossa tunnen että saan olla juuri sellainen kuin olen. Minut nähdään juuri sellaisena, kuin haluan, että minut nähdään”, Sandra kuvailee.
Kaiken kukkuraksi Sandra saa opiskella suurinta intohimoaan, akkreditoidussa ohjelmassa, johon hän rakastui eniten kaikista Suomen vaihtoehdoista jo ennen virallista hakua: Master’s of International Marketing Management.
”Eikä siinä vielä kaikki: olen niin lähellä kotiseutuani, että voin käydä Meilahden sairaalassa neljän viikon välein, välillä jopa vain päiväreissuna, saamassa MS-lääkkeeni”, Sandra jatkaa.
LUT-yliopistossa on jotain, mistä voimme kaikki ottaa oppia.
”Meidän utelias asenteemme, jolla otamme vastaan kovankin kritiikin ja lähdemme rohkeasti tekemään muutoksia tai kohti uusia innovaatioita, oli kyse sitten esteettömyydestä tai Jamie Hyneman Centeristä. Meillä on ”Skinnarilan henki”, jonka ansiosta koen olevani turvassa ja voivani luottaa jokaiseen vastaantulijaan. LUT:ssa on kaikki, mitä mä ikinä voisin opiskelupaikalta toivoa”, Sandra kehuu.
Jos sä, tai joku sun tuttu haluaa päästä mukaan meidän uteliaiden menestyjien kirjavaan joukkoon: Hae LUT-yliopistoon korkeakoulujen yhteishaussa 16.-30.3.2022!
LUT University - Wikipedia