Mikrosementti muuttui Jutan ja Juhan pitkäaikaisesta kaukorakkaudesta todellisuudeksi, kun he valitsivat kotiinsa Suomen Betonileimasin OY:n Pavicem Mikrosementin, jota on käytetty Suomessa jo kymmenen vuotta. Juhan mukaan lopputuloksesta tuli suorastaan taianomainen.
Juha kertoo, että mikrosementti on ollut haavelistalla jo pidempään. Sitä on paitsi tunnusteltu lomamatkoilla ja fiilistelty Pinterestissä, myös harkittu jo edelliseen kotiin.
Oikea aika mikrosementille tuli tänä keväänä uuden kodin kylpyhuoneeessa, jossa sitä päätettiin käyttää sekä seinissä että lattiassa.
– Kun ensimmäinen kerros mikrosementtiä levitettiin, alkoi kylpyhuoneen ilme muuttua heti. Nyt valmiina se on aivan pysyttävä, sitä ei voi edes selittää vaan se pitää nähdä livenä, Juha hehkuttaa.
Ennen remonttia tila oli Juhan mukaan vanhan ajan vierasvessa. Mikrosementoinnin avulla tilasta tuli tyylikäs ja laadukas, yhtenäinen skandikylppäri. Juha kiittää ulkonäön lisäksi mikrosementtipintaa myös sen poikkeuksellisesta elävyydestä, se kutsuu koskettamaan.
Kätevä facelift ja kestävä lopputulos
Larmit yllättyivät siitä, miten kestävä lopputulos mikrosementillä saadaan aikaiseksi.
– Monella on ehkä ennakkoluuloja, että mikrosementti on herkkä materiaali. Mekin yllätyimme siitä, että se kestää todella hyvin esimerkiksi kosteutta ja lämpöä, Juha mainitsee.
Mikrosementti on myös helppo tapa päivittää erilaisia tiloja, koska se voidaan asentaa jopa suoraan vanhojen laattojen päälle. Sen neliöhinta vaihtelee 30–70 € välillä riippuen tilan käyttötarkoituksesta sekä pohjasta. Mikrosementti on myös hyvin rehellinen materiaalivalinta, se ei peitä alleen kosteusongelmia.
Larmitkin kokevat, että vetoavan ulkonäön lisäksi mikrosementti on teknisenäkin ratkaisuna erinomainen.
– Onhan tämä tekniikkanakin tosi hyvä. Kylpyhuoneremontti piikkaamisineen voi helposti muuten kuulostaa raskaalta, mutta mikrosementti sen sijaan toimii ikään kuin helppona facelift-kerroksena, Juha mainitsee.
Lisää tietoa tuotteesta löydät osoitteesta: sbl.fi/tuotteemme/mikrosementti/