Interrail-reissulla heitetystä ideasta alkunsa saanut, neljän lapsuuden kaverin intohimoprojekti Rohje on todiste siitä, että hyppy tuntemattomaan kannattaa. Mielen ammattilainen ja yrittäjä Varpu Hintsanen pääsi testaamaan Rohjeen uutta Artister-kelloa ja innostui brändin edustamasta rohkeuden viestistä.
On rohjettava tarttua tilaisuuksiin, uskovat Rohjeen perustajat. Tästä ajatuksesta on kummunnut brändi, joka tekee asioita uudella tavalla ja vastaa kotimaisuuden, käsityön, laadun sekä erottuvan designin vaatimuksiin.
Varpu Hintsanen ihastui Rohjeessa sen uskalluksen ja omannäköisen elämän viesteihin.
– Sen jälkeen, kun jäin puolitoista vuotta sitten yrittäjäksi, olen paininut asian kanssa paljon. Olen kysynyt itseltäni monta kertaa, uskallanko tai luotanko tarpeeksi. Koin siis oikeaa yhteyttä Rohjeen perustajien tarinaan, Varpu kertoo.
Varpu sanoo haluavansa tukea toisten yrittäjien unelmia ja olevansa valinnoissaan tunneihminen.
– Työnikin puolesta ihmisten tarinat kiinnostavat minua. Jos punnitsen kahden vaihtoehdon välillä, minuun vetoaa varmasti se, joka kertoo taustansa. Ja nyt kun olen itse yrittäjä, on myös kotimaisuus noussut tärkeäksi arvoksi, hän kuvailee.
Artister-malli on uniikki
Varpun ranteesta löytyy nyt Rohjeen uusi Artister-malli. Rohjeen kellon takana on ajatus itseilmaisusta ja rohkeudesta kulkea omia unelmia kohti.
Uusi Artister-kello on suunniteltu yhteistyössä suomalaisen öljyväritaiteilija Noora Svärdin kanssa. Svärd on maalannut uniikit taulut, jotka on 3D-strukturoitu uniikeiksi kellotauluiksi. Kellotaulu ei ole pelkkä väripinta, vaan näyttää oikealta maalaukselta siveltimenvetoineen. Vastaavaa toteutusta ei ole kellomaailmassa aiemmin nähty.
Varpu arvostaa kellon designia ja käytettävyyttä. Häntä viehättävät myös pienet harkitut yksityiskohdat, kuten rannekkeen tikkaukset.
– Tietenkin kello on tosi tyylikäs, mutta teen myös aika liikkuvaa työtä ja mukavuuskin on minulle yhä tärkeämpää. Lisäksi poronahkainen ranneke tuo tähän vielä suomalaisuuden, mikä viehättää, hän kertoo.
Idea uniikista kellotaulusta on Varpun mielestä upea ja tuo jokaiseen päivään pientä ekstraa.
– Maalaus kertoo minulle unelmista. Kun katson kelloa, se muistuttaa minua paitsi ajasta, myös siitä, että tänäänkin täytyy uskaltaa unelmoida, Varpu päättää.