Kauneusasiantuntija Riia Koiviston mukaan vaihdevuodet voivat näkyä ihossa monin eri tavoin. Avènen DermAbsolu antaa iholle kaivattua täyteläisyyttä.
Ammattimeikkaaja- ja kampaaja, kauneuden moniosaaja Riia Koivisto korostaa, että vaihdevuosien tuomat ihomuutokset ovat osittain hyvin yksilöllisiä.
– Jokaisen iho veltostuu ja ihon rakenne muuttuu iän myötä. Mutta vaihdevuosimuutokset voivat olla myös hyvin monenlaisia; jonkun iho kuivuu, toisen alkaa rasvoittua, hän aloittaa.
Moni osaa odottaa esimerkiksi juonteita, mutta yllätyksenä saattaa tulla, että iho onkin yhtäkkiä huomattavasti herkempi ja reagoi helpommin. Riian mukaan moni saattaa tällöin syyttää esimerkiksi yksittäistä tuotetta, vaikka kokonaisuus on monimutkaisempi.
– Omasta mielestäni iho kaipaa ihan koko elämän läpi varsin yksinkertaista, ihotyypille sopivaa hellää huolenpitoa. Olen simppelin ihonhoidon puolestapuhuja, ja pitkälle pääsee hyvällä kosteutuksella, puhdistuksella ja tarpeen mukaan käytettävällä kuorinnalla ja naamiolla.
Riia kehottaa myös, että viimeistään vaihdevuosi-iässä on syytä selvittää oma ihotyyppi. Tuotesuosituksia ei kannata hakea ainoastaan somesta, vaan keskittyä oman ihon tarpeisiin ja hakea tarvittaessa apua ammattilaiselta.
Avènen DermAbsolu on vaihdevuosi-ihon ensimmäinen valinta
Avènen tuotteet ovat Riialle tuttuja jo vuosikymmenien takaa äidin pitämän kemikalion hyllyiltä. Tänä päivänä Riia käyttää tuotteita itse ja suosittelee niitä usein myös asiakkailleen.
– Jos asiakkaan iho esimerkiksi vaikuttaa herkältä tai on epätasapainossa, lähetän hänet usein Avènen hyllylle. Arvostan sitä, että Avènelta löytyy sekä hyviä perustuotteita että tehokkaampia tuotteita, joissa ei kuitenkaan ole valtavaa määrää erilaisia ainesosia.
DermAbsolu on Avènen sarja iholle, joka on menettänyt täyteläisyytensä ja johon painovoima on alkanut vaikuttaa negatiivisesti. Tuotteet vaikuttavat kolmeen ihon ikääntymisen merkkiin: täyteläisyyteen, kuivuuteen ja epätasaiseen ihon sävyyn. Sarja palauttaa kasvojen ääriviivat, kiinteyttää ja ravitsee ihoa sekä antaa kasvojen piirteille kohotusta jo yhdessä kuukaudessa.
– DermAbsolu-sarjassa erinomaista on se, että se sopii kaikille ihotyypeille, joten se on hyvä vaihtoehto, vaikka anti age -tuotteista ei olisi vielä kokemusta.
Sarjan vaikuttavina ainesosina ovat ihon oman suojakerroksen toimintaa palauttavat ja ihoa intensiivisesti ravitsevat prokeramidit, antioksidanttina tunnettu niasiiniamidi sekä ihon toimintaa vahvistava bakuchiol.
– Ainesosat ovat turvallisia, joten tuotteita voi hyvin lähteä testaamaan, jos ihossa ei ole mitään erityistä ongelmaa. Arvostan myös itse tuotesarjan yksinkertaisuutta; sarjaan kuuluvat päivä– ja yövoide, seerumi sekä silmänympärysvoide. Nämä neljä tuotetta riittävät hyvin.
Riia pitää erityisesti sarjan Intensive Resculpting Night Cream -yövoiteesta, jonka täyteläinen koostumus imeytyy hyvin ja silottaa ihon pinnan välittömästi.
– Oikean yövoiteen vaikutukset näkyvät kyllä aamulla. On aivan eri asia lähteä tekemään meikkiäkin, kun ihoa on hoidettu hyvin yön aikana.
Riia muistuttaa myös, että ihonhoitotuotteiden lisäksi vaihdevuosiaikana kannattaa tarkastella myös muita elintapoja, kuten liikuntaa ja säännöllistä aurinkosuojan käyttöä.
– Ja tärkeintä on tietenkin, että kun iho ja koko keho muuttuvat, kannattaa siihen suhtautua todella lempeästi.
Uudistuva yövoide- Avene DermAbsolu Intensive Resculpting Night Cream
Päivävoide- Avene DermAbsolu Day Cream
Seerumi- Avene DermAbsolu Serum
Silmänympärysvoide- Avene DermAbsolu Youth Eye Cream
Koko tuotesarja Avéne: Anti-age