Juho Toivola sai uusia oivalluksia yrityksen taloudenhoitoon


Yrityksen talousasioiden fiksumpaan hoitoon kannattaa Juho Toivolan mielestä hakea näkemystä asiantuntijalta. Juhon neuvonantajana toimii Aito Säästöpankki.

 

Bisnespsykologi, rekrytoinnin asiantuntija sekä yrittäjä Juho Toivola arvostaa talousasioissa yksinkertaisuutta ja vaivattomuutta. 

– Varsinkin pienyritykselle tärkeintä on saada jonnekin tili ja rahaliikenne sujumaan. Kun yrityksen kokoluokka kasvaa ja asioiden monimutkaisuus lisääntyy, on pankki muutakin kuin maksuliikenteen hoitaja. Silloin kannattaa jo miettiä, mikä pankki pystyy auttamaan parhaiten, hän aloittaa.

Juho on itse pohtinut, onko hänen oman yrityksensä toiminta vielä tarpeeksi suurta, että talousasioihin kannattaa kiinnittää enemmän huomiota. 

– Tulin kuitenkin lopputulokseen, että talousasiat kannattaa ottaa haltuun ennemmin eikä myöhemmin.

Taloustuokiosta jäi käteen kaksi tärkeää miettimisen aihetta

Juho päätyi testaamaan Aito Säästöpankin Yrityksen Taloustuokiota, joka antoi Juholle mahdollisuuden miettiä yrityksen taloustilannetta tarkemmin. 

– Se oli vähän kuin olisi tavannut terapeuttia. Oli ihanaa, että joku osasi kysyä oikeita kysymyksiä ja osoitti aitoa kiinnostusta yrityksen tilanteeseen. Asioita pääsi miettimään yhdessä, ja taloudellinen tilanne tuli hyvin käsiteltyä.

Taloustuokiosta jäi Juholle myös konkreettisia eväitä jatkoon. Tärkeimmät ahaa-elämykset liittyivät sijoittamiseen ja varojen käyttöön. 

– En ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että yrityksen kassan rahat kannattaa laittaa tuottamaan, vaikka tarkoitus olisikin maksaa myöhemmin osinkoja. Varoja ei kannata makuuttaa edes muutamaa kuukautta, hän toteaa.

Toisena hyvänä neuvona Juho pitää sitä, että yrityksellä on aina hyvä olla varallisuutta myös erilaisia omistusjärjestelyjä silmällä pitäen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

–  Kannattaa varautua esimerkiksi siihen, että joutuu ostamaan jonkun osakkaan osakkeita takaisin. Tämä kuulostaa järkevältä. 

Jatkoa ajatellen  Juho uskoo, että Aito Säästöpankin palvelut sekä kassanhallintaan että sijoittamiseen ovat hänelle tärkeitä. Lisäksi hänen mielestään on hyvä olla helposti tavoitettavissa oleva kontakti pankkiin, joka voi tarjota yrityslainaa esimerkiksi investointeja varten. 

Lisäksi Juho pitää hyvänä, että Aito Säästöpankissa häntä voidaan palvella paitsi yrittäjänä myös ihmisenä. 

– Sama tiimi hoitaa myös yrittäjän henkilökohtaisia tai hänen perheensä pankkiasioita. Tämä on erityisen tärkeää pienyrittäjälle, jolla kaikki talousasiat liittyvät kiinteästi toisiinsa.