Hannele Lauri yllättyi Autoliiton jäsenyyden eduista


Autoliiton jäsenyys merkitsee Hannelelle sekä mielenrauhaa tien päällä että monipuolisia rahanarvoisia etuja.

Näyttelijälegenda Hannele Lauri on on työnsä vuoksi ahkera autoilija, mutta tien päällä kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaisesti. Autoliitto on kaikkien autoilijoiden paras ystävä, tilanteessa kuin tilanteessa. 

“Harmittaa, että hankin jäsenyyden vasta viime vuonna! Olen vasta nyt muutenkin tajunnut, mitä kaikkia etuja Autoliiton jäsenyyteen kuuluu, kuten vaikka alennushintaiset rengashotellit”, Hannele sanoo. 

Laina-auton kolari päätyi lehtiin

Hannele kertoo, että hän olisi todella tarvinnut Autoliiton apua jo parikymmentä vuotta sitten. Hannele vei tuolloin oman autonsa huoltoon, ja sai omista vastalauseistaan huolimatta automaattivaiheisen auton sijaisautokseen huollon ajaksi. 

“Oma autoni on manuaalivaihteinen, enkä osaa ajaa automaattivaihteisella autolla. Kaupassa oli kuitenkin käytävä, eikä korjaamolla ollut manuaalivaihteista sijaisautoa antaa minulle”, Hannele harmittelee. 

Matka laina-autolla loppui kuitenkin lyhyeen. 

“Kun koitin lähteä parkkipaikalta, auto liikkuikin taaksepäin eikä eteenpäin! Onneksi alle jäi vain liikennemerkki ja toinen auto, eikä kukaan loukkaantunut. Paikalle saapuneilla poliiseillakin riitti huumorintajua, ja nauroimme yhdessä tapahtuneelle. Päätyipä kolari myös lehtiin, tietenkin”, Hannele muistelee. 

“Silloin olisi ollut hyötyä Autoliiton lainopillisesta neuvonnasta”, Hannele nauraa. 

Pidä itsesi ja läheisesi turvassa tien päällä 

Hannelen kotiin on hiljattain muuttanut karkeakarvainen mäyräkoiran pentu, Olga. Karvainen kaveri kulkee automatkoillakin Hannelen mukana, ja Hannele haluaa varmistaa matkojen sujuvan mahdollisimman turvallisesti. 

“Autosta pitäisi tarkistaa useampikin asia, kuten rengaspaineet, ennen pitkiä reissuja. Autoliiton jäsenkortilla kuntotarkastuksen voi ulkoistaa etuhintaisesti K1-katsastusasemille, jotta reissuun voi lähteä levollisin mielin. Jos jotain sattuisikin tapahtumaan, Autoliiton tiepalvelu palvelee vuoden jokaisena päivänä ympäri vuorokauden. Sille mielenrauhalle ei voi hintalappua laittaa!”, Hannele vinkkaa.

 

Tutustu Autoliiton jäsenyyteen täältä!

 

Autoliitto |