Hannele on oppinut iän myötä luottamaan omaan intuitioonsa ja olemaan itselleen armollisempi.
Näyttelijä Hannele Lauri, 69, kertoo elävänsä ihanaa vaihetta elämässään. Hän on vahvasti sitä mieltä, ettei naisen elämän tarvitse loppua vaihdevuosiin.
“Jotkut tuntuvat myös rajoittavan itse itseään, etten minä voi jotakin asiaa tehdä, kun olen tämän ikäinen. Se on ihan hölynpölyä! Naisten ei pitäisi rajoittaa itse itseään pelkästään siksi, että on jonkun ikäinen”, Hannele sanoo.
Kuinka elämä sitten muuttuu vaihdevuosien myötä, Hannele?
“Vyötärölihavuutta tulee!”, Hannele vastaa välittömästi, ja nauraa. “Ihanaa myös, että menkat jäi pois – ne ikuinen vaiva”, hän jatkaa.
Elämä jatkuu, kun itsestään pitää huolta ja pysyy uteliaana
“Elämä ja naiseus jatkuvat kyllä vaihdevuosien jälkeenkin. Elämää voi jatkaa täysin rinnoin, varsinkin jos itsestään pitää huolta”, Hannele sanoo.
Hannele kertoo pitävänsä intiimiterveydestään huolta Gynevia-tuotteella, joka on ainoa valmiste hyvän bakteerikannan buustaamiseen sekä pH-tasapainon ylläpitämiseen. Näin tuote huolehtii limakalvojen kunnosta – myös vaihdevuosien aikana ja jälkeen. Gynevia ehkäisee myös bakteerivaginoosia.
Iän myötä Hannele on oppinut antamaan itselleen enemmän armoa ja luottamaan intuitioonsa. Muille Hannelen on aina ollut helppo osoittaa myötätuntoa ja armoa, mutta hän kertoo olleensa oman itsensä pahin kriitikko.
“Tässä vaiheessa olen nähnyt niin paljon, että olen oppinut olemaan armollisempi itselleni. Toisaalta ylikriittisyyttä on edelleen työasioiden osalta”, Hannele pohtii.
“Olen myös oppinut nauttimaan jokaisesta päivästä. Se on ollut myös tietoinen päätös, että nauttii jokaisesta päivästä esimerkiksi töistä huolimatta. Arvostan nykyään omaa aikaa aivan eri tavalla”, Hannele sanoo.
Hannele kertoo, ettei hän ei kaipaa enää juhlia tai ravintoloita, eikä alkoholiakaan kulu. Hän pohtii, että elämässä säilyy mielekästä sisältöä niin kauan, kun on itse kiinnostunut elämästä ja ulkomaailmasta.
Tässä elämänvaiheessa Hannele odottaa kovasti kotiin pian tulevaa Olga-koiranpentua. Hannele on aina rakastanut eläimiä, ja rakkaan Nancy-koiran menetyksen jälkeen pieni pentu on enemmän kuin toivottu.