Arja Korisevan muistia vaativa työ saa tukea Fosfoser Memorysta


Laulaja Arja Korisevan elämään kuuluu intensiivisiä työjaksoja, jolloin muistin ja keskittymiskyvyn täytyy olla parhaimmillaan. Kotimaisen Hankintatukun Fosfoser Memory -ravintolisä on yksi hyvä keino pitää huolta muistin kunnosta.

 

Arja Korisevalle on tärkeää huolehtia aivojen virkeydestä, muistin kunnosta sekä keskittymiskyvystä. 

– Teen muistin kanssa töitä, pään täytyy ottaa vastaan valtavasti esimerkiksi laulun sanoja ja tanssikoreografioita. 

Työhön kuuluu myös hektisiä ja paineisia jaksoja, jolloin elämä on epäsäännöllistä, uni normaalia vähäisempää ja matkapäiviä kertyy paljon. Arjan mukaan hän pyrkiikin huolehtimaan riittävästä levosta ja yleiskunnon ylläpitämisestä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

– Mieleen ja muistamiseen vaikuttaa kokonaisvaltainen hyvinvointi. 

Arja haluaa pitää kiinni monipuolisesta ja terveellisestä ruokavaliosta, mutta ruoasta hankalammin saatavien ravintoaineiden osalta hän suosii ravintolisiä. Kotimaisen, jo 40-vuotta ravintolisiä valmistaneen Hankintatukun tuotteet ovat Arjalla usein käytössä. 

– Hankintatukun tuotteiden avulla voin täydentää sitä, mikä jäisi muuten puuttumaan. 

 

Fosfoser Memory tukee hyvinvoinnin kokonaisuutta

 

Uusimpana tuotteena Arja on ottanut kokeiluun Hankintatukun Fosfoser Memoryn. Se on uuden sukupolven fosfolipidivalmiste, jonka vaikuttavana aineena on soijasta eristetty fosfatidylseriini. Fosfatidylseriini ja muut fosfolipidit ovat aivosolujen omia rakennusaineita, joiden määrä aivoissa vähenee iän myötä. Ravintolisän avulla voi korvata kehon oman fosfatidylseriinin vähenemistä. 

Tuotteen voikin ottaa käyttöön esimerkiksi ikääntyessä, mutta myös iästä riippumatta tukemaan muistia ja aivojen virkeyttä. 

 

– Fosfoser Memory sopii hyvin vaativaa henkistä työtä tekeville. Koen, että tällainen täsmätuote on oman työni kannalta todella tarpeellinen, Arja kuvailee. 

Arja uskoo, että tuotteesta on hyötyä myös muille muistin ja keskittymiskyvyn kanssa työskenteleville. 

– Uskon, että jokaisen, joka joutuu kuormittamaan muistiaan ja esimerkiksi suuntaamaan muistiaan moniin asioihin samaan aikaan, olisi syytä ottaa tuote testiin. Tuote sopii esimerkiksi opiskelijoille iästä riippumatta, sekä aikuisille, jotka tarvitsevat työssään paljon muistikapasiteettia, hän summaa.

 

 

 

 

 

Tutustu tuotteeseen: https://www.hankintatukku.fi/tuotteet/hyvat-rasvahapot/fosfoser-memory/