Michele Murphy-Kaulanen sai mielenrauhaa magneettikuvauksesta


Kauppiaan rouvana tunnettu TV:stä tuttu Michele on kärsinyt migreenistä vuosia. Magneettikuvauksella voidaan selvittää mahdollisia rakenteellisia syitä migreenille.

Michele Murphy-Kaulanen on kärsinyt jatkuvista migreenikohtauksista jo vuosia.

Viimeisin, aiempia kohtauksia voimakkaampi, migreenikohtaus säikäytti Michelen toden teolla. Hän menetti jopa puhekykynsä hetkellisesti.

Michele oli jo aiemmin pyrkinyt magneettikuvaukseen julkisen terveydenhuollon kautta. Magneettikuvauksen avulla voidaan poissulkea rakenteellisia ongelmia, jotka voivat altistaa migreenikohtauksille.

“Magneettikuviin on tosi vaikeaa päästä. Minulle tarjottiin niiden sijaan vain lääkitystä”, Michele harmittelee.

SYNLAB mahdollistaa tutkimuksen ilman lääkärin lähetettä

SYNLABille pääsee magneettikuvaukseen sekä lääkärin lähetteellä että ilman lähetettä, ja tutkimukseen kuuluu aina radiologian erikoislääkärin lausunto.

“Jännitin kuvaustilannetta ihan kamalasti, ja minua oli peloteltu valtavan isolla kuvaustuubilla. SYNLABin henkilökunta oli kuitenkin aivan käsittämättömän ihanaa, ja minulle kerrottiin selkeästi mitä tutkimuksen aikana tapahtuu”, Michele kehuu.

“Kuvauksessa mukana ollut hoitaja kertoi, että kuvauslaitteesta kuuluu vähän samanlaista ääntä kuin rakennustyömaalta”, Michele kuvailee.

SYNLABilla työskentelevä Rosa Ikonen kertoo, että kuvaustilanteen jännittäminen on yleistä.

“Hoitajat osaavat ottaa huomioon myös jännittävät asiakkaat. Tutkimuksen ajaksi voidaan laittaa vaikka asiakkaalle mieluinen radiokanava päälle. Jos kuvauslaitteessa makaaminen jännittää, voidaan käyttää vaikka silmälappuja, jolloin monen on helpompi rentoutua”, Rosa kuvailee.

Pelko osoittautui turhaksi

“Tutkimusaika menikin yllättävän nopeasti ohi, eikä kuvaustilanne ollut ollenkaan pelottava”, Michele kertoo.

Michele sai kuvauksen tulokset radiologian erikoislääkärin lausunnon kera jo seuraavana päivänä. Kuvista ei löytynyt mitään poikkeavaa.

“Migreenikohtauksiin on nyt helpompi suhtautua, kun tiedän, ettei minun tarvitse huolehtia niiden syystä”, Michele sanoo.

 

Lue lisää magneettitutkimuksista ja varaa aika: https://www.synlab.fi/palvelut/magneettitutkimukset/

 

Logos: Our medical excellence for you | SYNLAB