Olympiaurheilija Nooralotta Neziri löysi kokonaisvaltaisen palvelun iho-ongelmien ratkomiseen Skincityltä


Skincity auttaa asiakkaitaan löytämään juuri oikeat tuotteet kosmetologin avulla. Laajasta tuotevalikoimasta löytyy vaihtoehtoja jokaiselle budjetille.

“Sokkona ostamisen sijaan kannattaa hankkia juuri sun iholle ammattilaisen valitsemat tuotteet”, aitajuoksija Nooralotta Neziri sanoo.

Nooralotta on viimeisen vuoden aikana huomannut ihollaan tavallista enemmän epäpuhtauksia. 

“Oon toki myös sen ikäinen, että haluan panostaa ihon kunnon ylläpitoon ja ongelmien ehkäisyyn”, Nooralotta kertoo. 

Hän on aiemmin ostanut ihonhoitotuotteita hakuammunnalla kivijalkaliikkeistä, ja lopputulos onkin ollut vähän muuta kuin toivottu. Perinteisissä tavarataloissa on usein päätä huimaava valikoima erilaisia ihonhoitotuotteita, joista voi olla vaikeaa koota omalle iholle parhaiten sopivat tuotteet. 

Kosmetologin ammattitaito apuna valinnassa – verkossa!

Nooralotta testasi Skincityn palveluita, jotta hän löytäisi juuri omalle iholleen sopivan hoitorutiinin. Skincityn sivuilla voi tehdä ilmaisen ihotestin, jonka tulosten perusteella kosmetologi laatii raportin ihon tarpeista sekä antaa tuotesuosituksia. Tuotesuosituksissa otetaan huomioon myös toiveet esimerkiksi budjetista, tai luonnonkosmetiikkaan keskittymisestä. Ihotestin tekeminen ei kuitenkaan sido mihinkään, eli suositeltuja tuotteita ei ole pakko tilata. 

“Mä sain raportin jo seuraavana arkipäivänä. Minulle valikoitui Paula’s Choice -merkin tuotteita, jotka vaikuttaa todella hyviltä. Tuotteet toimitettiin myös todella nopeasti!”, Nooralotta kehuu. 

Skincityn panostus toimitusten paketointiin yllätti Nooralotan positiivisesti.  

“Kauniista paketista ja kaupan päälle tulleesta kosmetiikkalaukusta tulee ihanaa luksusfiilistä arkeen”, Nooralotta kuvailee.

 

Koodilla NOORALOTTA20 saat 20% alennusta 10.-13.12.2021 välillä. Ale ei koske tuotesettejä, lahjakortin ostoa, eikä alekoodia voi yhdistää muihin alennuksiin.

Tutustu Skincityn ihotestiin ja yli 50 ammattikosmetiikkasarjan valikoimaan täältä!