Mitä lahjaksi ihmiselle, jolla on jo kaikkea?
Suomen pimeydessä ulkoillessa on tärkeää näkyä jo kaukaa autoilijoille. Varsinkin lumettomalla säällä myös kaupunkialueilla jalankulkijoita on vaikea erottaa pimeydestä.
”Pienen lapsen äitinä kaikkea turvallisuuteen liittyvää pohtii kyllä aiempaa tarkemmin. Donnalla on aina heijastimia päällä ulos mentäessä”, Rita kertoo.
Myös perheen Putin-koiralle on hankittu heijastavat valjaat.
Suomalaista designia ulkoilun turvana
Suomalainen heijastinkauppa Lifesaver tekee heijastimia erilaisella otteella. Lifesaverin heijastimet tehdään pitkälti käsityönä Helsingin tehtaalla.
”Nää heijastimet on oikeasti hienoja, ja naisellisiakin vaihtoehtoja löytyy! Valikoimasta löytyy todella jokaiselle jotain: suomalaisten suunnittelijoiden ajattomista klassikoista söpöihin eläinhahmoihin perheen pienimmille. Putinillekin löytyi oma luun muotoinen heijastin”, Rita kehuu.